Tosiaan syy miksi jäin nyt kotiin lorvimaan, niin johtuu siitä, että taloudessamme lapsiluku lisääntyi tilapäisesti kahdella. Eli meillä asustaa tällä hetkellä kuusi lasta. Tässä kuvassa lapset koristelivat itse lainalapsen syntymäpäiväkakun. Aika hieno!
Kävelyllä pellolla, tämä peltolenkki on aivan huippujuttu!
Vallu ihanuus.
En kestä, ihanat.
Päästäkää minut jo sisään.
Jossain ihmeen puuskassa pesin aivan kaikkia talosta löytyneet hevosten kamat. Mikä lie mielenhäiriö iskenyt. Poudan satula on nyt topattu, oli aivan liian hävyttömän pitkä aika edelliskerrasta. Pesin Vallun satulan myös, ja pitää se kiikuttaa sinne seuraavaksi. Onpahan sitten parempi myyntiarvokin, kun satulat kunnossa.
Jäljellä oleva kaksikko. Pouta on ruvennut pudottamaan ihan urakalla karvaa ja pää näyttää ihan ruttotautiselta. Poudan yleisilme on jäänyt Usvan poismenon johdosta hyvin, hyvin surumieliseksi.
Pikkutihulainen työssään. Sisu on sen verra vielä kömpelö, ettei pääse sänkyihin. Tässä tyylinäytettä, miten siitä huolimatta pehmojen varastaminen onnistuu.
En voinut vastustaa kiusausta Citymarketin alekenkäosastolla.
Oli ihan pakko ostaa vaaleanpunaiset Crocsit.
Eilen valo oli aika kohdillaan pellolla.
Lapset ovat pakertaneet lumilinnojen parissa useampana päivänä. Tässä tyylinäytettä.
Että eipä tänne kummempia. Nyt ollaan virallisesti nykymittapuun mukaan suurperhe. Toistaiseksi.
Kiitos kuvista ja pisteet pinkeille crocseille.
VastaaPoistaTäällä manataan lumipyryä ja potkitaan penkkoja.
Sitä tehhään tiällä Onnelassakkiin.
Poista