lauantai 10. helmikuuta 2018

Vertaistukea


Tänään olimme Tallimiehen kanssa nimeltä mainitsemattoman lastensuojelutoimijan sijaisperhetapaamisessa. Oli jälleen ihana istua muutama tunti ihmisten kanssa, jotka tietävät mistä tässä koko hommassa on kyse. Välillä siellä nauretaan ja  taidetaan vähän itkeäkin. Eikä sovi unohtaa "mustaa huumoria", ei tästä elämästä ilman sitä selviä! Tämän päivän harjoitukset nosti tunteita pintaan aika tavalla. Itselle nousi tämän "työn" se kaikkein voisiko sanoa vaikein asia mieleen.

Ollaan sijaisperheenä aika alkutaipaleella, mutta kolme pienokaista ollaan siitä huolimatta jo maailmalle saateltu. Kamalintahan, mutta toisaalta ihaninta tässä on luopuminen. Luopuminen on jotain sellaista, mikä tuntuu ihmismielen vastaiselta. Kuitenkin tätä työtä tekiessä se kuuluu olennaisena osana prosessiin ja meidän tapauksessa luopuminen ollut myös positiivinen asia. Kahden vauvan kohdalla on ollut tilanne, että heistä on luovuttu siitä syystä, että joku toinen saa mahdollisuuden olla äiti ja isä. Silloin itsekkäät ajatukset on vain siirrettävä syrjään ja nähtävä asian toinen puoli.

Miltä sitten tuntuu luopua lainalapsesta ja meidän tapauksessa vauvasta? Voin sanoa, että en tiedä mitään niin kamalaa asiaa vielä tässä elämässä kun päästää lapsi menemään. Se hetki kun uusi äiti ja isä kantaa pienokaisen ulos ovesta kohti elämän suuria seikkailuja, tulee itselle maailman tyhjin olo. On pakko aivan heti vauvan lähdön jälkeen siivota varastoon kaikki tarvikkeet ja tavarat. Syli muistaa jokaisen pienen hetken sillä pienellä minuutilla ja tulee paha olo niin fyysisesti ja henkisesti. Itsellä se olo kestää pari päivää, kunnes tulee helpotuksen tunne. Hei, minä selvisin taas tästä ja hei, nyt lapsella on tulevaisuus! Ajatus kaipuusta on mielestäni valtavan itsekäs ja nolottaa jopa myöntää se. Mutta en usko, että ihminen voi olla ilman inhimillisiä tuntemuksia ja ajatuksia edes olemassa. Kaipuu kertoo vain siitä, että olemme välittäneet ja rakastaneet. Rakkautta on taas välittää toisesta ihmisesti; lapsesta, jolla on vielä edessä elämänmittainen seikkailu. 

Kun 8 vuotta sitten lähdettiin mukaan tukiperhetoimintaan, saimme myös varsin negatiivisia kommentteja; "Miten voitte ottaa kotiinne vieraan lapsen?",  "Kamalan raskasta, ei kannata...." sekä muuta vastaavaa. Ehkä sijais- ja tukiperheenä toimiminen vaatii tietynlaisen luonteenlaadun, en tiedä. En koe toisten lapsia taakkana, yhtä ihania ja kamalia ne on kuin omatkin mukulat. Vaikka kaikessa karuudessaan en voi väittää itseäni maailman lapsirakkaimmaksi ihmiseksi, löytyy ainakin omasta sydämestä kolo ihan jokaisella lapselle. Olipa oma tai toisen äidin sydämen alla kasvanut sillä ei ole mitään väliä.

Tiedättekö, mutta vertaistuki tässä maailmassa on ehkä se kaikkein paras tuki. Tässä maailmassa on olemassa aika huikeita tyyppejä! Olipa taas ilo huomata, että ei tämä maailma niin kamala paikka olekaan. Tuli tästä päivästä niin voimaantunut olo, että jaksaa taas pari kuukautta porskuttaa ennen seuraavaa tapaamista.
 

lauantai 20. tammikuuta 2018

Ei kuulu mittään

Joku Liiterniemen Rouva mainitsi, että blogin päivitystahti on aivan liian hidas. Näin on. Noh, tässä sitten jotakin kuulumisia, ei täällä mitään tapahdu, tavallista arkea jollotetaan päivästä toiseen. Läjäytetään realistisia arkikuvia kaunistelematta.

Aloitetaan Aasista. Usva on aivan aasin näköinen, on ollut ja näköjään tulee olemaan.

Poudan ihana ahteri.

Hevoset ovat pörröisiä pihattoeläjiä, pakkanen on koetellut Onnelaa sen verran, että ovat jo viikonpäivät kulkeneet koltut niskassa.

Voi kun elämän voisi ottaa yhtä huolettomasti ja rennosti kuten Herra Hurjimus sen tekee.

Minusta on ihan normaalia, että kissat ovat pöydällä. Onneksi lähes kaikki vieraatkin sen ymmärtävät. Hurja aiheutti pientä tirskuntaa pari viikkoa sitten, kun sossutädit saapuivat palaveeramaan niin Hurja rupesi päiväunille rouva sossun kalenterin päälle. Siitä siirtyi sitten luontevasti hänen syliinsä. No, tuli hoidettua sitten myös eläinterapia siinä samalla.

Rambo viihtyy sylissä heti kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Tässä äiti on vetäynyt yläkerran tv-aulaan katsomaan elokuvaa.

Mitä tulee ruokailuun niin meidän dieetti Tallimiehen kanssa on kestänyt jo pari kuukautta ja ollaan vähän jo laihduttu. Itsellä projekti puolessa välissä, kyllä se siitä.

Töissäkin kerkeää välillä istahtaa porkkanan äärelle.

 Viime viikolla vapaapäivänä käytiin Oton kanssa Ikeassa syömässä. Otto sanoi jonossa, että hänellä jää aina nälkä kun käydään täällä syömässä. Otettiin Otolle aikuisten lihapulla-annos niin tuli poika kerrankin täyteen, kiltisti söi lautasen tyhjäksi ja päälle maistui vielä jäätelö. Ps. Huomatkaa uusi kirkkovene Oton otsassa. Yllättävän pitkään Otto onkin ilman vammoja selvinnyt 😂

Oton kanssa saatiin viime viikolla maalausvimma. Käytiin ostamassa muutama puteli kalkkimaalia ja kunnostettiin muutama huonekalu.

Itse maalari työssään. Ottohan joutui meidän töiden ja opiskeluiden vuoksi aloittamaan vielä päiväkotiuran. Onneksi nuori mies on itse asiasta enemmän kuin innoissaan.

Tallimies aloitti kuluvalla viikolla opinahjon. Siitä se sairaanhoitajan ura vielä urkenee. 

Oton ollessa viime viikolla mummolassa oli hyvä hetki vähän pureutua nuoren herran huoneen siivoukseen.

Oton näkemys siivouksesta.

En ymmärrä, ruokapöydällä lojuu koko ajan tavaraa. Toivotonta.

Vihdoin löytyi alennusmyynnistä kattokruunut tuvan kattoon. Olen niin onnellinen. Ne jotenkin kruunaa meidän aina niin järjestyksessä olevan huushollin.

Hallittu kaaos(ko)?

Ps. Kyllä se tästä. Sitä mantraa hoetaan naapurin rouvan kanssa. Sillä pääsee pitkälle.

Ps2. Missä viipyy vieraat Pohjois-Karjalasta?

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Usva hiihtoratsastamassa

Eilen kokeiltiin Usvalle hiihtoratsastusvaljaita ja ratsastelin pellolla ne päällä. Usvalla on varsana ohjasajettu, mutta mitään se ei ole koskaan vetänyt. Niinpä tänään koitti tärkeä päivä kun perään suihkaistiin hiihtäjä. Tallimies hiihteli männäpäivänä pellolla samalla kun ratsastin Usvalla ja eihän tuo ollut moksiskaan suksista. Tänään suksilla oli Ossi ja aluksi lähdettiin rauhallisesti liikkeelle.

Usvalla ei tainnut korvakaan värähtää vaikka perässä tuli toinenkin matkustaja.

Aluksi otettiin ihan rauhallisesti ja Ossin tehtävä oli hyppiä ja heilua ohjien päässä, että ei Usva säikähdä vauhdissa ääniä. Turhaa pelkoa, eihän se Usva mitään säikähtänyt.

Vauhtia otettiin välillä ihan kunnolla. Usva ei kertaakaan ihmetellyt perässä raahautuvaa hiihtäjää. Ihan uskomaton hevonen!


Lopuksi sitten olikin vuorossa pihaton "kevyt" siivous. Tyhjäksi koko lodju ja puhdasta tilalle.

Näihin tunnelmiin, Vaahteramäki toivottaa oikein Onnellista Uutta Vuotta 2018 💥

tiistai 26. joulukuuta 2017

Uusi aika

Vuonna 2012 meitä pyydettiin tulevan Uusi aika - lyijykynäpiirroksia näyttelyyn tulevaan taideteokseen. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä lähdetäänkö mukaan ja tänä päivänä on ympyrä sulkeutunut, koska Uusi aika on saapunut kotiin. Eihän tästä itkemättä selvinnyt. Kuvarullan sisältä paljastui myös kuva Tuiskusta ja Anssista. Tuiskuhan oli lainassa puunajossa talven 2012. Tuiskun kuolema on vieläkin lähes kahden vuoden jälkeen hyvin raskas asia muistella ja tunteet nousivat aika kovasti pintaan.

Kuva edustaa menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Menneisyyttä edustaa perinteinen luokkivaljastus ja suomenhevonen, me olemme Tallimiehen kanssa nykyisyys ja vatsassa on tulossa tulevaisuus; Otto.  Mutta tässäpä kuvia. 

Tuisku ❤ ikuisesti.

Näistä lähdettiin liikkeelle.

Ensin kuvattiin Nurmeksessa Kuokanvaarassa.

Ja lisää kuvia otettiin kotona Kiihtelysvaarassa.


Kuvarullan sisällä oli kuva Tuiskusta ja Anssista.

Koko teos kolmiosaisena esillä Joensuussa galleriassa.

Tässä kuvassa Ottokin on jo mukana maailman menossa.




Ei mitään lisättävää.

maanantai 25. joulukuuta 2017

Vaahteramäen Joulu

Tässäpä muutamia joulukuvia Vaahteramäestä. Ratsastuskuviakin olisi, mutta kameran kaapeli on mennyt piiloon eikä siten niitä saada purettua. On tämä nyt.

Joulun valmistelu alkoi jo aiemmin viikolla tietenkin karjalanpiirakoiden paistamisella. 120 piirakkaa paistettiin Oton kanssa, puolet meni pakkaseen ja samana päivänä hävisi loput. Ei ole mitään riisipiirakoita vaan oikeita, ohutkuorisia karjalanpiirakoita. Kamalan näkösiä piirakkaräpellyksiä täällä savossa kaupoissa näkeekin 😂

Kuusi raahattiin omasta metsästä ihan naisväen kesken.  Onhan se vähän kevyen sorttinen, mutta ihan nätti. Siellä killuu lempikoristeeni nimittäin heppakoristeet!


Aatto alkaa aina eläinten joulun laittamisella. Tämä olikin toinen joulu kun vaan joulupuu kaadettiin hevosille. Lampaita on hirmuinen ikävä, niitä kaipaan kaikkein eniten "entisestä elämästä". Mutta onneksi on hepat kotona, se yksi vaalea pallero vaan puuttuu laumasta. Onneksi Skipi jakselee hyvin uudessa kodissa 💙

Pouta-Tonttu. Aattona iski vähän möräkkää aamusella, niin paketoitiin poniinit.

Juuri kun olimme asettumassa joulupöytään ja lirauttamassa viinit laseihin (ei lasten) sekä iskemässä kyntemme kohti joulueväitä kuului ovelta koputus. No kukas muu se siellä olikaan kuin itse joulupukki! Tallimiestäkin taisi vähän jännittää.

Tänä vuonna jostain syystä kattaus on todella aneemisen näköinen. Tänäkin vuonna jokainen sai toivoa mitä pöytään laitetaan. Otto toivoi kinkkuananaspizzaa, isommat lasagnea. No niitä sitten tehtiin. Niinhän siinä kävi, että taisin olla Tatun kanssa ainoat, jotka söi laatikoita.

Myöhäsellä rupesi tietenkin jo hiukomaan. Tänä vuonna kun ollaan Tallimiehen kanssa edelleen tiukalla "dieetillä" niin pitäydyttiin juustoissa hyvin maltillisesti.

Tänä vuonna otin ja tärväsin ostamalla joulukukkasen ihan kukkakaupasta. 

Joulu mennyt täällä täysin oleskellessa ja ulkona hiippaillessa. Lapset leikkii uusilla leluilla ja tänään myös naapurin lapsukaisia saapui yökylään. Osa lapsista lähti tänään maailmalle ja osa huomenna. Onneksi naapurista saa sijaan lapsukaisia, niin ei tupa liiaksi hiljen.

Vaahteramäen porukka toivottaa kaikille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2018 💛

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Sinivalkoista -haaste

Rouva Hirnakka Hirnakan torpan -blogista haastoi minut tähän 
Suomi 100 -haasteeseen, jonka aloitti Tiiu Puutarhahetki -blogista. 

Joudun nyt aika räikeästi rikkomaan annettuja ohjeita, koska meiltä ei löydä väriteemaan sopivia kuvia. Mutta, kuvia löytyy, joilla on paikkansa suomalaisuudessa. Kuvat kertovat ainakin minulle mitä on olla suomalainen ja kuinka hieno ja ylpeä olen suomalaisuudesta ja millä tavoin haluan suomalaisuutta ja perinteitä lapsilleni opettaa.

Minun Suomeni on:

Kauneutta.

Erilaisuutta ja hyväksyntää.

Perinnettä.

Puhtautta.

Voimaa ja sisua.

Huolenpitoa.

 Varmuutta.

Luonnon rikkautta.

Luonnon voimaa.

Kunnioitusta.

Elinkeinoa.

Juhlaa.

Vapautta.

Rauhaa.

Mystisyyttä.

Uutta alkua.

Uskoa ja yhteisöllisyyttä.

Omia juuria.

Toivoa.

Tunteita.

Kiitollisuutta.

Uutta toivoa.

Työtekoa ja elämänoppia.

Rakkautta.

Näitä on ainakin minun Suomeni. 
Kiitos Suomi100.



Haastan seuraavat blogit mukaan:


Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti Tiiu/Puutarhahetki
- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha blogin Sinivalkoista-haaste postauksen kommenttikenttään

Voit osallistua haasteeseen myös Instagramisssa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki, jotta löydän ne.