torstai 29. maaliskuuta 2018

Ihana talvi

Tässä taas tulee arkikuvia, kun en muutakaan keksi.

 Ulko-ovella on välillä liikenne kuin Lontoossa.

 💙💓

 Koirat nauttii lumileikeistä.

 Lajittelin meidän kaikki legot ja siitä palkinnoksi itselleni, olen ruvennut rakentamaan kaikkein vanhimpia legorakennelmia. Tässä valmistumassa Kingdom.

 Poseeraus.

 Tänä vuonna karvanlähtö alkoi huomattavasti edellisvuosia myöhemmin. Täällä ollaan karvaa irroteltu vasta viikon verran. Ja sitähän näistä karvapalloista lähtee.

 Eilen meillä kävi eläinlääkäri. Raspaukset meni mönkään, koska joku edellinen suunavaajan käyttäjä oli kasannut sen eri avaajista osia yhdistellen ja siitä syystä ei pysynyt suussa paikallaan. Eihän siinä muuten mitään, mutta eläinlääkäri kerkesi rauhoittaa Vallun ja nyt joudutaan ensi viikolla uusimaan koko homma. Rauhoitusaineet aiheuttaa Vallulle hikoilua todella paljon eikä tee sydämelle hyvää. Vallun sydänäänet eivät ole normaalit, joten eläkeläisyys on siis ansaittua.

 Meillä oli muutama yö sitten kunnon lumimöräkkä.

 Kuvasta ei ehkä näy, mutta sinä aamuna ei olisi meille päässyt edes maasturi pihaan eikä pihasta ennen auran tuloa olisi kyllä kukaan poistunutkaan. Onneksi ei tarvinnut heti aamusella mihinkään lähteä.

Viiksekäs lumiukko.

Ps. Instagramissa on enempi päivityksiä, mistäpä muusta kuin eläimistä.

4 kommenttia:

  1. Lumiukko on ihana, onko Oton tekemä?
    Mukavaa pääsiäistä teille sinne ja erityisrapsutukset tällä kertaa nuohoojakissalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä arvasit, että Oton käsialaa 😂
      Kiitos samoin!
      Hurjalla tuntuu olevan kevättä rinnassa, kuten taitaa Torpankin kissoilla 😁

      Poista
  2. Oikein Hyvää Pääsiäistä teille kaikille sinne
    -Susanna
    ps. olisiko mahdoton ajatus pikku-Poudasta kirmailemassa Vaahteramäen niityillä? Auttaisiko surumieleen niin hevosille kuin ihmisillekin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!

      On mahdoton ajatus, heh. Pieni pörröinen poniini voisi sopia porukkaan 😁

      Poista