lauantai 24. kesäkuuta 2017

Ajatuksia puutarhan hoidosta osa 2.

Laitan taas kuvapainotteisen päivityksen, kuvat kertoo yleensä enemmän kuin tuhat sanaa.

 Aitan takana on edellisen asukkaan toimesta tasoiteltuna uusi paikka aitalle. Itse ei aiota sitä siihen siirtää vaan siihen laitetaan nurmikkoa ja siinä on mainio jalkapallon peluupaikka. Aitta heivataan toiselle puolen pihaan ja puolet pienempänä ja yhtenä kerroksena. Aikanaan.

Piha on välillä niin levällään leluja, etten yksinkertaisesti jaksa enää välittää. Olen nyt hyväksynyt kohta 13 vuoden aikana, että meillä asuu lapsia ja se saa näkyä. Kyllä niistä joskus eroon päästään 😁

Trampoliinin sijainnista ollaan käyty aikamoista vääntöä Ossin kanssa. Ossi siirtelee sitä koko ajan rakennusten lähelle ja hyppii katoilta ja tikkailta kaikenmaailman voltteja. Nyt se jököttää riittävän kaukana myös ulkohuussista, jonka katto tuskin kestää kovaa pomppimista. Ja samalla voitanee todeta, että elintasomme nousi kertoheitolla yhden luokan ylöspäin, koska meillä on nyt 2 vessaa!

Meillä tulee pukkaamaan täällä vielä hurjamainen viinimarjaongelma. Täällä kasvaa "puutarhan" puolella jo kymmenkunta puskaa ja metsässä varmaan useita kymmeniä. Vielä ei ole tietoa, onko ne minkä värisiä. Voiko niitä edes erottaa kumpia ne ovat ennen kuin niihin tulee marjoja?


Ihan kiva, mutta mitä tällä tehdään?? 

Meillä on alkuperäisessä kunnossa oleva kiva kellari. Olen tosi onnellinen tästä kellarista, koska siellä on niin kätevää säilyttää sitten viinimarjamehut. Jota meillä tulee todennäköisesti tynnyreittäin. Kiihtelyksessä oli tuvan alla kellari, joka oli mitä mainioin.

Tässä on sitten koko Vaahteramäen murheen kryyni. Paitsi jos tykkää ajaa nurmikkoa, kuten Tallimies tykkää. Tämä hervoton "golf-kenttä" on jonnin joutava alue. Se on rinnettä, eikä siellä oikein voi mitään pelatakaan juuri sen takia.

Golfalueella on myös hieno monumentti, voisi luulla meikäläisen olleen asialla, on sen verran erikoinen hökötys.

Ei tiedetty millainen alue tämäkään tarkalleen on kun ostettiin tämä paikka ja suunniteltiin tähän lumien aikaan hyvä aitaus hevosille. Kuitenkin istutukset ja kuorikkeet lehtikuusien ympärillä aiheutti ajatuksen, että ajellaan tämä kesä nurmikkoa, ettei tärvelly heti edellisten asukkaiden kädentaidot. Katsotaan nyt miten kauan tätä nurmikkohuolto jaksetaan tehdä.

 
 Talon ja kentän välissä kasvaa orapihlaja-aita. Saako sitä leikata tässä vaiheessa vuotta? En tiedä.

 Näkymää laitumelta.

 Kivikasa. Voih, tällekin pitäisi keksiä joku sijoituspaikka. Monttu?

 💛 Home sweet home 💛

Teini-Ossi. Aina niin iloinen.

Telttailualue.

Pihan ihanin paikka, pihakeinu.

Maalaislasten huveja.

Loppu.

(Jossain vaiheessa harkitsen kuvia sisätiloista.)

2 kommenttia:

  1. Nyt on pihalla kokoa!

    Ihan hyvä ajatus on katsella ainakin yksi vuodenkierto pihaa. Koeta painaa mieleen mihin ja milloin aurinko paistaa, missä seisoo vesi ja mistä sulaa lumi ekana. Hedelmäpuita istuttaisin jos joutavaa tilaa on, katso kuitenkin ilmansuunnat.

    Itse tykkään leikatusta nurmialueesta koska kyyt ja muut luikerot pysyvät poissa eikä punkitkaan hyppää koirien niskaan heti kotiovella.

    Nauttikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ruohonleikkuun ajatus onkin hyvä pointti.

      Harkitsen muita neuvoja, kuulostaa työläältä 😂😂😂😂😂

      Poista