maanantai 1. toukokuuta 2017

Palvelu KYS:ssa vappuna

Vapun aatto eteni hieman eri tavalla kuin oli suunniteltu. Oltiin hieman puhki koko sakki karjalan keikasta ja oltiin jo yöpuulle käymässä kun alkoi tapahtua. Otto ja Tatu tuli illalla ysin jälkeen yläkerrasta Otto huutaen kuin hyeena, että tikku on sormessa. No ei muutakun otsalamppu päähän ja katsomaan, missä se "pikkutikku" nyt sitten on. No ei se ollutkaan ihan pikkutikku. Otto oli ruvennut ottamaan pehmolelua vasukorista ja onnistunut saamaan tikun vasemman nimettömän kynnen alle, koko kynnen pituudelta. Eihän siinä auttanut, kun ottaa puhelu päivystykseen ja lähteä samoin tein ajamaan kohti sairaalaa. Tatu pakattiin mukaan, koska Ossi jäi kavereiden luokse Kiihtelysvaaraan.

Oltiin puoli kymmen aikaan illalla päivystyksessä. Otto puhalteli koko matkan sormea ja torkkui välillä. Odoteltiin (vain!) noin tunti kun päästiin jo lääkärin pakeille. Eihän siinä auttanut kuin puuduttaa koko sormi ja vetää kunnon lastu sieltä pinseteillä pois. Otto istui sylissä, sairaanhoitaja piti kiinni ja lääkäri aloitti puuduttamisen. Lääkäri sanoi, että nyt sitä savolaista sisua Otto, että hieman nipistää. Sanoin, että ollaan vasta muutettu, että ei nyt vielä taideta olla ihan oikeita savolaisia, johon sairaanhoitaja tokaisi, että hänkin on Joensuusta! No ei siinä mitään, lääkäri sanoi, että on Jyväskylästä ja mietittiin, että olisiko nyt oikea hetki puhua hieman pahaa savolaisista. Lääkäri totesi, ettei parane, kun aviomies sattuupi olemaan aito ehta savolainen. 

Palvelu oli KYS:ssa erinomaista, hoitajat mukavia ja lääkäri sukkela. Vaikka puudutus pikkumiestä vähän kirpaisi niin tokaisi toimenpiteen jälkeen, että olipa mukava reissu 😂 Tatu kiitteli Ottoa koko automatkan vuolaasti, että järjesti jotain näin siistiä. Valvomisen yli puolen yön, sairaalareissun sekä koko reissun kohokohdan;
Yöruokailun McDonalsissa. Ei muutakun auto kohti Neulamäen Drive In mäkkäriä. Hyvin upposi eväät! Harva tuon ikäinen (toivottavasti ainakaan) ruokailee kello 23 jälkeen illalla mäkkärissä. Kummatkin simahtivat autoon kotimatkalla, oli sen verran rankka reissu. Kotona oltiin puolen yön maita ja uni maistui ainakin allekirjoittaneelle tänä aamuna. 

Ottohan viettää virallisesti synttäreitä näin vappuna, joten synttäreiden juhlinta jatkui aamulla koomisissa merkeissä. Ostettiin Otolle lahjaksi oma polkupyörä, joka oli tuvassa lakanalla peitettynä. Otto kun vetäisi lakanan, niin kuului huuto, että ihan tyhmä lahja, miksi mulle on ostettu pyörä, olisin halunnut leluja! Koska Otto on aika tulistuva nuori mies, niin kävi nakkaamassa synttärikortin roskikseen ja jatkoi vuolasta papatustaan typerästä lahjastaan. Onneksi pienen markkinointipuheen jälkeen mieli muuttui ja nyt pyörä onkin maailman paras lahja. Myös kortti löytyi roskiksesta ja odotellaan innolla sitä sulaa pihaa, että päästään pyörää testaamaan.... Ne miehet, ne miehet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti