tiistai 21. marraskuuta 2017

Pako arjesta

Sunnuntaiaamuna pakenimme kotoa. Ei ollakaan Tallimiehen kanssa ihan äskettäin käyty puolen tunnin kävelylenkkiä pidemmällä ilman noita meidän kullanmuruja. Nyt jäi mummoparan hoteisiin liuta lapsia, kissoja, koiria ja hevosia. Kaikki olivat hengissä kun palasimme, osa hieman huonossa hapessa, mutta hengissä siitä huolimatta. Vatsatauti oli iskenyt eilen nuorimpaan ja tänään tiistaina vanhimpaan. Mikä ihana kotiinpaluu. 

Mutta joka tapauksessa, pieni irtiotto teki terää. Tosin nyt kun katsoin kuvia puhelimesta, niin tajusin, että olipa meillä romanttista!

Mikkelin Kenkävero on kyllä romanttinen paikka, sitä ei voi kieltää. Sinne on pakko päästä vähintään kerran vuodessa.

 Koska meillä sattuu olemaan päällä hiukka tiukahko valmennusjakso syömisten osalta, niin tyydyttiin ravintelissa paljaaseen kahviin. Ihasteltiin (kauhisteltiinko?) joulukoristeluita. Tuo risuviritelmä oli aika hieno, mutta täällä kotona saattaisi olla hieman korni.

 Tätä nykyä kun ei päästä ikinä minnekään ilman lapsia, niin kierrettiin kaupoissa ja kirpputoreilla sydämen kyllyydestä. Ostoslistalla on piakkoin kuivausrummun hankinta, joten tulipa sekin valittua, käydään sitten täällä kotopuolessa tekemässä konkreettinen hankinta jossain välissä. Tämä oli siis romanttista jos mikä!

Toiseksi romanttisinta mitä yhdessä voi ihan kaksin tehdä on viedä auto pesuun. Tätä ennen oltiin asioitu Vianorilla, kun se pentaleen rengas puheksi perjantai-iltana kun olin tulossa iltavuorosta. Pelkään autopesuja, joten yksin en sinne suostu menemään. No tulipahan ikävätkin asiat hoidettua pois päiväjärjestyksestä.

Dieetistä huolimatta käytettiin luvallisesti "Cheat meal" ja syötiin aivan huippuhyvää grilliruokaa eka iltana!

Romanttinen elokuvavalinta. Itse olen lukenut em. kirjana ja oli pakko päästä tämä elokuviin katsomaan. Tallimiehestä en niin tiedä, tykkäskö vai ei. Kuopiossa tätä ei näytetä, kun se riita Finnkinolla. Teatterissa oli yhteensä 8 ihmistä katsomassa elokuvaa, niin saatiin jokainen pariskunta ihan oma istuinrivi.

 Yöt vietetiin Cumuluksessa, tässä ollaan taapertamassa illan hämärässä kohti hotellia. Oli kyllä ihana vaan päästä pois kotoa, joskus on vaan pakko. Ehkä parin vuoden päästä taas mennään 😂

Kotona. Näkymä potslojosta soffalta. Häh, mitä nuo kaksi kuvassa olevaa on? Lapsiako? Meidänkö?

4 kommenttia:

  1. Aikas ihana irtiotto!
    Mun täytyy häpeäkseni tunnustaa, että aina olen ihan sujuvasti ajanut sekä Kenkäveron, että Tertin kartanon ohi. Sitä kun etenkin etelästä tullessa Mikkelin kohdalla jo kova kiire kotiin. Mutta siinä vähän ennen/jälkeen Juvan aakkosasemaa on aivan ihana Siiskosen kotileipomon kahvilaravintola, käykee ihmeessä sitten kun seuraavan kerran maltatte Vaahteramäestä lähteä reissuun.

    Kotiin on aina kiva palata, jopa vatsatautiseen kotiin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on se Tertin kartano tarkastamatta. Jos eksyt sinne Kenkäveroon, niin sun on pakko käydä siellä syömässä. Eväät siellä on aivan huippuluokkaa.
      Siiskonen ohittui, meinasin ehdottaa käyntiä mutta olisi tullut vaan paha mieli kun ois saanut vaan katsella herkkuja eikä syödä niitä.

      Kotiin on kiva palata, aina ❤

      Poista
    2. Ai niin teillä on se dieetti :( Kai ees joulu on cheat mealin aikaa?

      Poista
    3. Ihan sama, mie syön jouluna vain ja ainoastaan jouluruokaa 😂

      Poista