Minun puuni

Rouva Hirnakka sitten päätti laittaa mullekin tulemaan Minun puuni -haasteen. Tämä voi olla suoranaista jatkoa osaan puutarhapäivitykset. Mutta päätin kuitenkin tarttua haasteeseen. Kuvat on nyt ihan sikin sokin, osa on täältä ja osa Kiihtelysvaarasta. Mutta ensimmäisessä kuvassa on meidän pihatie. Jotenkin tähän pihaan sopii nämä vanhat lehtikuuset ja ne reunustavat tilusta pitkin poikin. Ne huokuvat oikein historiaa, ovat niin jykevän ja turvallisen oloisia.

 

Olen haaveillut aina omista omenapuista ja niitähän täällä nyt on. Ne vaan ovat niin kauniita. Erityisesti kun kukkivat, tosin en nyt löytänyt semmoista kukkivaa kuvaa. Onneksi puilla on monta tarkoitusta, tässä tapauksessa toimia kissojen kiipeilytelineenä.

Vaahteramäestä löytyy vanhoja pihlajapuita vaikka miten paljon. Tämä vuodenaika ei nyt tee oikeutta näillä käkkäröille, mutta kyllä se pihlaja on yksi lempipuistani ehdottomasti.

Kuten arvata saattaa, pidän lähinnä karuista puista. Tässä syyspäivän näkymä kun lehdet ovat tippuneet. Voinen jopa sanoa tämän näyn viehättävän melkein enempi silmää kun lehtien ollessa puissa.

Laitumen viereisessä metsässä on aivan järkyttävän kaunis puurykelmä. Tämä oli kesällä jotain aivan taianomaista. Olen metsäihminen ehdottomasti ja kun haluan rauhaa niin suuntaan aina metsään. Yleensä hevosen tai koirien kanssa. Edes pieni hetki metsässä saa mielen rauhoittumaan. 

 Tässä kesän loistoa lehtikuusikujasta.

 Kesätunnelmia puutarhasta.

Siellä niitä vaahteroitakin nyt näkyy. Vanhana sieluna nautin tästä näystä, kun elämää nähneet puut antavat suojaa kodille.

En tiedä onko minulla varsinaista suosikkipuuta, kaikki puut ovat omalla tavallaan ihania. Tässä parin kesän takaisia tunnelmia Kiihtelyksestä kesämökiltä, mistäpä muualta kun riippukeinusta.

Puilla on niin monia tarkoituksia. Ne ovat kauniita pystyssä, mutta joskus ne antavat meille muutakin kuin vain suojaa tai toimivat maiseman luojina. Tässä ollaan Tuiskun kanssa hakemassa havuja lampaille ja hevosille.

Puut ovat aika kauniita näinkin.

 

 Talvifiiliksiä niistä ihanista lehtikuusista.

Vaahteramäen tunnuskuva. Jonkun mielestä tuo puu on varmaan laho ja ruma hirvitys, mutta mielestäni se on koko pihamaamme kaunein ja mielenkiintoisin puu. Edelliset asukit olivat naulanneet (!!!) tikkaat siihen. Mutta tälläkin puulla on monta käyttötarkoitusta, kuten huomata saattaa.

Toivottavasti haasteeseen tarttuu Kirsti Metsäkedon mökistä.

Näihin sanoihin on hyvä lopettaa:

"Tämän maiseman syliin synnyin
metsän kämmenelle
Opin hengittämään sen tahtiin
Syvään. Kiireettä.
Opin sen askeleet. Laulut.
Sen osaksi juurruin.
Opin näkemään metsän puilta,
puut metsältä.
Kuulemaan perhosen lennon,
näkemään tuulen liitelyn
niityn yllä.
Nyt
missä tahansa
mutta kotona tässä maisemassa.

Tätä metsää rakastan:
naavapartakuusia
suopursusoita
kivikkorinteitä
neulaspolkuja
Rakastan iltaan hiljenneenä
kevään lauluja helisevänä
myrskyssä kohisevana.
Tätä karua
hoitamatonta.
Keloineen pahkoineen
lahorastaineen.
Tätä metsää rakastan.
Tätä maata."

(Maaria Leinonen)