Lauman uusin jäsen

Laumaamme liittyi uusi upea suomenhevonen. Hän on 4-vuotias ruuna Vohuri eli Vohu.

Tervetuloa Vohu Vaahteramäelle! 🐎 ❤️ 

Uusi tähti on syttynyt

Meidän hevoslaumassa entisessä kodissa ja sitä edellisessä kodissa asui Skipi niminen norjan vuonohevonen. Skipi eli laumassamme monta, monta vuotta. Skipistä tuli meille kuin perheenjäsen ja Skipi on kuulunut laumaamme aina hyvin tiiviisti.

Tänään sain suru-uutisen, että Skipi on siirtynyt sateenkaarisillalle kaikkien muiden menetettyjen eläinystäviemme luokse. Skipi oli jo 29 vuotta vanha, 

joten ei ihan nuoresta herrasta ei enää ollut kyse.

 

Niin tämä aika kului ja oli Skipin aika lähteä. Onneksi siellä on vastassa kaikki hevosystävät.

Hyvää matkaa Skipi! Jenni, kiitos kaikista yhteisistä hevosmuistoista. 

Olette meidän sydämissä ikuisesti 💓

Ihquchihun Amazing Mr Smile 16.10.2016-11.4.2019

 Joskus yhteinen aika loppuu vaan niin yllättäen. Eipä reilut kaksi vuotta sitten tiedetty, että meidän yhteinen matka on näin lyhyt.

 Rambo sulatti aika monen sydämen.

Taloon tuli koira, joka ei kissoja kumarreltu vaan piti niitä kaltaisinaan.

 Rambo rakasti hevosia, se näytti välillä hyvin vaaralliselta. Tässä Rambo kutsuu Usvaa leikkiin kesällä 2017.

 Kaikennäköisiä kolttosiakin Rambo kerkesi aina tekemään...

 Rambo oli aina mukana menossa. Pieni koko ei haitannut yhtään! Lenkilläkin Rambo jaksoi yhtä hyvin ellei paremmin kuin isot koirat.

 Rambo rakasti kissoja yli kaiken. Niiden kanssa leikittiin, mutta myös nukuttiin yhdessä.

 Oma Tallikoira.

Rambo rakasti lämpöä. Aina löytyi sopiva paikka nukkua missä vähänkään aurinko lämmitti.

 Tälläinen Rambo oli. Täynnä elämäniloa ja leikkiä. Toivottavasti saimme tarjota Rambolle onnellisen elämän.

*****

Tummuessa illan, luona sateenkaarisillan,

kun auringon viimesäteet taipuu,

niin moni koira uneen vaipuu.

On päivän leikit jääneet taa, ne onnellisna nukahtaa.

Nähden unta ystävistä, perheistä ja hetkistä yhteisistä.

Odottaen sitä aamua valkenevaa, 

kun jälleen yhdessä leikkien kirmata saa.

Rakas pieni koiramme Rambo💙

Tiällä ollaan

Pitkästä aikaa jos tässä istahtaisi koneelle ja kirjoittelisi muutamalla sanalla Vaahteramäen arjesta. Arki muuttui itsenäisyyspäivän viikonloppuna kun luonamme koko syksyn asustellut vauva jatkoi matkaa. Syksy olikin rankka kun vauvalla oli koliikki ja lähdinkin vuoden alusta "hermolomalle" töihin. Olen nyt toistaiseksi lastentarhanopettajan työssä, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tämä pesti jatkuu nyt kesäkuun loppuun ja näillä näkymin jatkuu senkin jälkeen. Joulukuussa myös valmistuin Neuropsykiatriseksi valmentajaksi ja haaveissa perustaa sen tiimoille oma yritys, mutta se jää nyt vielä hamaan tulevaisuuteen.

Valitettavasti kevät tekee tuloaan, kamala valo lisääntyy ja se tietää lisääntyvää päänsärkyä ja mokoma aurinkokin rupeaa lämmittämään. Mielummin voisi olla koko ajan syksy tai mukava keskitalvi lumineen ja viileine ilmanaloineen. No näillä mennään, eihän tälle mitä voi 😅 Jotkut jotka nauttivat erityisesti kevään tulosta on tietenkin eläimet. Kanojen luukkua on pidetty auki jo useampi viikko (pelkästään jo tuuletuksen vuoksi), niin kanalauma uskaltautui ulos viime viikolla. Nyt sitten ulkoilevatkin ihan urakalla. Äsken löytyi melkein koko lauma hevosten pihatosta tonkimasta kakkaa. Kanaemot eivät ole pitäneet koko talvena munintataukoa ja hukutaan kananmuniin. Joka päivä pesästä löytyy 7 munaa.

Aapeli kera nuoremman haaremin.

Hilma ja Herttakin ovat kunnostautuneet ulkoilussa, erityisesti Hilma. Hilmaa ei juurikaan päiväsaikaan sisällä näe. Hertta metsästää hiiriä ja kantaa niitä kuistille näytille. Sisu oli viikonloppuna tuonut oravan hännän, kuka kissa lie ollut asialla.

 Isot pojat. Tosin Hurja on ikuisesti meidän pikkukissa. Harmi on nyt mainiossa kunnossa, turkki kiiltää eikä enää takkuunnu. Ihmeitä on lääkitys tehnyt. Hurjimus on oma mörrikkänsä. Myös tämä kaksikko viihtyy nyt suurimman osan ajasta pihalla.

 Kissat on arjen voimaeläimiä, ehdottomasti.

 Tämä kolmikko odottaa leipiä kun ollaan tultu Mapen kanssa lenkiltä. Mappe saa leipävenytykset ja koirat ovat oivaltaneet, että pääsevät apajille aina tässä kohtaa. 

 En ymmärrä tätä koirien nukkumalogiikkaa.

 Voi kun Mapesta on tullut rakas! On niin ihana hevonen, että! 💙

 Joku tovi sitten Tallimies väsäsi keskelle peltoa nuotion ja paisteltiin iltaeväät. Lapset toivoivat nuotioeväitä useammin.

Meitä on seurannut huono karma tänä talvena, ollaan sairastettu ihan urakalla kuumetautia monta kertaa kukakin. Itselleni ei juuri koskaan kuume nouse, mutta pitkä sitkeä flunssa ja selkävaivat ovat piinanneet. Hyvä, että edellisestä taudista ollaan selvitty, niin uutta pukkaa nurkan takana. Ollaan yleensä tosi harvoin sairaana tai poissa töistä tai koulusta, niin nyt ollaan paukuteltu ennätyksiä sen tiimoilta ihan urakalla.

 Tässä Sisu, joka ei väsy koskaan eikä missään tilanteessa. Sisun ylienergisyys ja iloisuus käy joskus ihan hermoille 😂 Toivottavasti Sisu aikuistuu nopeasti ja siitä tulee joskus RAU-HAL-LI-NEN.

 Täällä sitä Vaahteramäessä vaan asutaan möllötetään. Asuntoasiat eivät ole vielä edenneet myyntiin saakka, joten katsotaan miten tämä projekti etenee. Kevään korvalla pitäisi mökki myös laittaa myyntiin. Tulevaisuus on avoin kaikilta osin.

Ihan sama miten käy, kunhan hevoset pysyy matkassa.

Vaahteramäki on kaupan

Vaahteramäellä on ollut tapahtumarikas syksy ja vuodenvaihde. Ikinä ei taida löytyä seesteistä hetkeä, kyllä aina jotain touhua riittää. 

Suurin mahdollinen tuleva muutos liittyy maisemanvaihdokseen. Vaahteramäki on nyt kaupan. Meille avautuu mahdollisuus kokeilla erilaista asumista, jos tälle ihanalle kodille löytyy uudet asujat. Muutokseen liittyy haikeuttakin, mutta pääasiallinen tunne on tällä hetkellä jännitys tulevasta. Päätökseen ei liity minkäänmoista dramatiikkaa, ainoastaan hullunrohkeutta. Mutta levottomina sieluina ja ilmeisen seikkailunhenkisinä päätämme taas katsoa mihin meitä johdatellaan vai jäädäänkö näille sijoilleen. Siispä odotellaan ja katsotaan kuin karjalaisten käyp.

Ps. Sisu on menettänyt tällä päivämäärällä miehisyytensä. Voi reppanaa, elämä on julmaa. Joillekin.

Markanpeli

Päätettiin kuitenkin, että hevoslauma on aina turvallisempi kaiken varalta, jossa siinä on 3 osakasta. Sillä ajatusella myös Liekki meille ostettiin, oli vain sattuman kauppaa, että Pouta kuoli juuri ennen Liekin tuloa. Niinpä siltä osin olimme lähtöpisteessä. Vallu on kyllä hyvässä kunnossa, mutta kuitenkin 22v ikä voi aina tuoda yllätyksiä ja olen oppinut, että joskus ne lähdöt tulee näköjään lähes varoittamatta. 

Niinpä, laumaamme löytyi kolmas ruunanrupsukka nimittäin Mappe 💙 Mappe on suomenhevonen, tottakai! Ikää on 13 vuotta, joten herra on parhaimmassa iässä. Pientä jalkavaivaa hänellä on, mutta kestänee tälläisen tätiratsastelun tähän tilanteeseen. Ja meillehän hevoset muuttavat loppuelämän kotiin, joten kuljetaan yhdessä niin kauan kuin Luoja suo.

Ensimmäinen yö näytti menneen kolmikolla erityisen hyvin. Vallu tosin meinasi eilen illalla hankkia itselleen sydänkohtauksen juoksuttamalla Mappea. Vallu on täysi ääliö mitä tulee uusien hevosten saapumisesta laumaan. Liekki oli poikkeus, kun oli Vallu parka sen viikon yksin, niin ei käynyt hänellä mielessäänkään ajella toista. Vallu oli eilen aivan hikinen juoksutettuaan uutta kaveria ja syke oli varmaan sillä aika korkea. Hiki valui pisaroina päätä pitkin ja mahan alus oli ihan vaahdossa. Piti papparainen ihan loimittaa, että saatiin kuivaksi ja käydä vähän puhuttelua pitämässä, että rauhoittua. Olikin sitten loppuillan lähes nolona ja tuli ihan anteeksi pyytämään. On nämä hevoset niin mainoita, kun tietää niiden eleistä, millon niitä nolottaa.
 

Pakko oli yöllä käydä katsomassa kahden aikaan, että mikä tarhassa on meno. Liekki makasi heinäkasan päällä ja Vallu ja Mappe seistä pojottivat pihaton edessä. Aamulla kun vein heiniä, niin heti oltiin koko kolmikon voimin vierivieressä syömässä yhdessä. Nopeasti on Vallu näyttänyt, että kaipa uusi tulokas, sitten kuitenkin laumaan mahtuu. Miehet, ei kai tässä voi muuta todeta.

Kyllä varmaan Usva ja Pouta katsoo ihmeissään pilventakaa, että mitä ihmeen pojankloppeja sitä nyt Vaahteramäkeen rahdataan joka välissä. Vallu taas ottaa välillä pitkiä henkäyksiä, koska kouluttamista talon tavoille riittää ja pitää pitää huoli, että ollaan porukalla siivosti.

Onneksi sydämeen voi mahtua monta hevosystävää. Poislähteneet ovat vieläkin niin lähellä, mutta on annettava lupa itselle kiintyä uusiin ystäviin ja tehdä heidän kanssaan yhteinen upea matka. Rakastan jo nyt näitä kaikkia ihan mahdottomasti. 💘

Suru on rakkauden muoto

Synkkä on ollut kuluva vuosi Vaahteramäellä. En tiedä mikä surun vaihe on meneillään, mutta en osaa sanoa, miten asiaa pitää käsitellä, jos edellisestäkään surusta ei ole selvinnyt? Ajattelin, että olisi ollut jo tarpeeksi menettää Usva ja Leevi, mutta vielä piti Poutakin haudata. Aivan liian raskasta. Elämässäni ei ole montaa oikeaa ihmisystävää, mutta eläinystäviä sitäkin enemmän. Ja väitän näiden eläinystävien kuoleman liikauttavan sydänalaa enempi kuin se, että menettäisin joitain ihmisiä ympäriltäni. Ystävyyttä on siis monenlaista, erakkoluonteena lähimmät ystävistäni enemmistöltään koostuu eläimistä.

Usva ja Pouta kesällä 2013.

Poudan kanssa kuljettiin yhteistä taivalta 7,5 vuotta. Teini-iässä tutustuin ensin Poudan mummoon Venlaan ja sen jälkeen Poudan emään Lilliin. Lilli oli yksi elämäni hevosista ja olikin viittä vailla, ettei Lillistä tullut hevostani. Sattuman kautta myös Pouta kulkeutui elämääni. Hieno sukupolvien ketju katkesi kun Pouta ei kerennyt tehdä jälkeläistä jatkamaan hienojen tammojen sarjaa.

Olen edelleen niin sanaton. En pysty oikein käsittelemään tätä asiaa, on edelleen niin ikävä ja liian vähän aikaa kulunut. Mutta joka kerta kun meiltä on kuollut joku eläin, niin taivaalla on sinä yönä ollut tähtitaivas. Niin oli sinä synkkänä suomenhevosen päivänä kun Pouta pääsi tähdeksi taivaalle ja sinä yönä loisti upea tähtitaivas. Meidän kohdalla taivaalla on vaan niin turhan monta tähteä.

Tässä jotain kuvamuistoja Poudasta sekalaisessa järjestyksessä.

Pouta Match Show näyttelyssä Kiihtelysvaarassa.

Kyllä Poutakin osasi oikuta kun niin halusi, sitä kyllä ei montaa kertaa nähty. Haaveissa oli saada joskus reki perään...

Talvella savossa.

 💓

Pouta oli jokseenkin raakile kouluhevonen meille tullessaan, mutta yhdessä opeteltiin uusia juttuja. Aina ei oltu yhteisymmärryksessä, yleensä kyllä. Pouta on ehdottomasti hienoin ja kevyin kouluhevonen, millä olen koskaan ratsastanut. Tasainen askellus vastasi keinutuolikyytiä.

 Voi tätä kaksikkoa. Tästä tulikin vuosisadan rakkaustarina!

Kun täällä savossa, kun vielä kaikki oli hyvin.

Tatu lähdössä ratsastamaan Poudan kanssa. Poudassa ja Tuiskussa oli paljon samoja luonteenpiirteitä. Heistä huomasi monessa suhteessa, että olivat sisaruksia, vaikkakin vain puolikkaita sellaisia.

Uskoisin, että Pouta oli yhden ihmisen hevonen. Osattiin varmaan molemmat lukea toisiamme jo ihan vaan olemalla sanomatta mitään.

Pouta ja Tatu 💕

Kaunotar.

Hänen pulleutensa.

Pouta ryhtyi itse Usvan keinoemoksi kun Usva menetti emänsä 8 kuukauden iässä. Jos Pouta olisi voinut imettää, niin olisi sen varmasti tehnyt. Vallu otti isähahmon ja tämä kolmikko oli muun lauman kanssa kyllä aivan mahtava opettajalauma pienelle varsalle, josta kuoritui mieletön helmi. Nyt vaan tämä kaksikko on molemmat siellä tähtenä taivaalla.

Ikävä on aivan mieletön. En ole oikein Tuiskunkaan kuolemasta selvinnyt saati muidenkaan hevosystävien ja tälle vuodelle menettänyt taas kaksi parasta ystävääni. Ja Leevinkin kuolema sattui siihen samaan syssyyn. Tämä vuosi on ollut kaikkiaan todella raskas ja vaikea. Onneksi laumaamme on ilostuttanut uusi hevosvauva Liekki sekä kissat Hertta ja Hilma, unohtamatta sikapossu koiranpentu Sisua. Iloa toi ehdottomasti Harmin kotiinpaluu.

Antaisin melkein mitä vaan, että saisin takaisin nämä rakkaat ystäväni. Heidän aika ei ollut vielä.